Olen

Olen 29-vuotias, tuore lohjalainen ja tuore Vihreä. Muutin Lohjalle marraskuussa 2007 ostaessamme avomieheni kanssa Vappulan entisen kansakoulun. Remontoimme koulua tilausravintolan käyttöön sekä ainakin kahden sukupolven asunnoiksi. Lähiperheeseeni kuuluu avomieheni lisäksi kaksi koiraamme, amerikanstaffordshirenterrierit Aapo ja Kerttu.
 Koulutukseltani olen sosionomi (AMK), erikoistunut lapsiin ja nuoriin sekä mielenterveyteen ja päihteisiin. Sosiaalialan työkokemusta minulla on usean vuoden ajan lastenleiritoiminnasta ja lastensuojelun parista. Valmistumiseni jälkeen minulle tarjoutui hieno mahdollisuus työskennellä rauhan- ja kansainvälisyyskasvatuksen parissa: Toimin nyt viidettä vuotta Rauhankasvatusinstituutti ry:n pääsihteerinä.
Vaikka olenkin puoluepolitiikan saralla tuore kasvo, on minulla runsaasti kokemusta järjestötoiminnasta: Takanani on pitkä partioura, monen vuoden työskentely Leirikesä ry:llä lasten leiritoiminnan parissa sekä aktiiviaikaa rotujärjestömme toiminnassa. Tällä hetkellä toimin Suomen Amerikanstaffordshirenterrieriyhdistys ry:n sihteerinä ja Amstaffi-lehden päätoimittajana. Â
Haluan olla mukana vaikuttamassa ihmisten ja ympäristön hyvinvoinnin edistämiseen. Minulle tärkeitä asioita ovat ennen kaikkea osallisuus, lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäiseminen, ihmisten välinen kunnioitus sekä arvostus luontoa kohtaan.
Uskon siihen, että meillä jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa. Maailmaa ei muuteta yksin eikä päivässä, mutta pienillä teoilla ja arjen valinnoilla todella on merkitystä. Tekemällä eettisesti ja ympäristöllisesti kestäviä valintoja, voimme olla mukana tekemässä maailmasta edes hieman parempaa paikkaa. Minä kutsun näitä tekoja pieniksi ihmeiksi.